Suunnannäyttäjä

Olen Leena Ståhlberg, kuopiolainen opinto-ohjaajataustainen suunnannäyttäjä ja valmentavan ohjauksen moniottelija. Oman elämäni risteyskohdissa olen vahvasti kulkenut intuition perässä ja luottanut siihen, että aina kaikki järjestyy tiedostaen kuitenkin, että avaimet ovat omissa käsissäni.

SUUNTA-palvelut on perustettu intohimosta ohjaukseen. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä, heidän elämäntarinoistaan, inspiroidun uusien ihmisten kohtaamisista. Nautin aikanaan suunnattomasti opinnoistani Itä-Suomen yliopiston ohjauksen maisterikoulutuksessa: minua miellytti tapa, jolla ohjaajan ja ohjattavan välistä suhdetta tarkasteltiin. Ohjaustyössä tärkeintä on ihmisen kohtaaminen sekä ohjaajan ja ohjattavan välille muodostuva luottamuksellinen ja kunnioittava suhde. Opinto-ohjauksesta on paljon ammennettavaa kaikenlaisiin elämäntilanteisiin: olipa kyseessä opintojaan päättävä, välivuotta viettävä, työttömäksi jäänyt tai muuten vain suuntaa vailla oleva henkilö, asiat ratkeavat yleensä perusteellisessa valmentavassa ohjausprosessissa. 

Valmistuin opinto-ohjaajaksi ja psykologian opettajaksi vuonna 1999 ja siitä lähtien olen työskennellyt ohjaustyön parissa, ensin 16 vuotta lukion opona ja psykologian opettajana ja vuodesta 2014 omassa yrityksessäni kaikenikäisten ja kaikissa elämäntilanteissa olevien valmentavana ohjaajana. Yritystoimintani ohessa olen kouluttautunut myös RMP-motivaatiovalmentajaksi ja työkykykoordinaattoriksi. Jokainen ahaa-elämys, kiitollinen kädenpuristus, onnistuminen ja tulevaisuuden visioiden kirkastuminen on valanut uskoa siihen, että tätä työtä haluan tehdä, tästä nautin. Uskon vilpittömästi, että jokaisessa meissä on potentiaalia vaikka mihin, täytyy vain löytää omat vahvuutensa ja uskaltaa työskennellä unelmiensa eteen.

Olen ennemmin optimisti kuin pessimisti, näen epätoivoiseltakin tuntuvissa tilanteissa positiivisia puolia. Tartun herkästi toimeen, sillä tiedän, etteivät asiat järjesty pelkällä optimistisella asenteella. Yrittää kannattaa aina, se on mottoni. Näillä eväillä elän elämääni työajan ulkopuolellakin: nautin yhteisestä ajasta perheeni kanssa, monenmuotoisesta urheilusta, ystävistä ja musiikista tempautuen välillä mitä mielenkiintoisempiin keskusteluihin, tapahtumiin ja tilanteisiin. Kun hymyilee elämälle, se aika usein hymyilee takaisin.

Minulla on myös toinen yritys: tamperelaisen Marjaana Herlevin kanssa pyöritämme OpoCoaching Oy:tä kouluttaen ohjaus- ja vuorovaikutustyötä tekeviä, pitäen luentoja sekä tuottaen valmentavan ohjauksen menetelmiä ja välineitä kaikille kohtaamisen kentille hyödynnettäviksi. Tällä hetkellä koulutamme Suomeen Koulumotivaatiovalmentajia; nuorten kanssa työskenteleviä, jotka koulutuksen käytyään voivat hyödyntää työssään Steven Reissin motivaatioteoriaan pohjautuvaa RSMP-motivaatiotyökalua (Reiss School Motivation Profile).

Viime vuosina olen toiminut myös työnilon lähettiläänä luennoiden ja valmentaen työniloon, työmotivaatioon ja omasta työstä innostumiseen liittyvistä teemoista. Oma työni innostaa itseäni sen verran, että ajatuksia on tullut kasattua myös kirjoiksi. Tammikuussa 2017 ilmestyi ensimmäinen kirjani (yhdessä Marjaana Herlevin kanssa): "Omannäköinen elämä. Näin teet hyviä valintoja" (PS-kustannus). Vuoden 2019 alussa julkaistiin "Pienryhmäohjaajan opas (PS-kustannus)". Voit tilata kirjoja alehintaan täältä. 

Helmikuussa 2021 julkaistu "Kohti omannäköistä yrittäjyyttä" pureutuu yksityiskohtaisesti yritykseni perustamisprosessiin sekä antaa vinkkejä kaikille yrityksen perustamisesta ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Huhtikuussa 2021 debytoin lastenkirjailijana: "Nirppu - Mitä KAIKKEA sinusta voikaan tulla" syntyi yhteistyössä kuopiolaisen Icasos-kustantamon sekä Piirre Oy:n kanssa.